25
to

Unta kuolemasta – iltasatuja sinulle ja minulle, jotka tiedämme kuolevamme

 

 

 

Unta kuolemasta – iltasatuja sinulle ja minulle, jotka tiedämme kuolevamme

 

Tämä on äänitteen ja työkirjan muodostama kokonaisuus, jonka sain ihmeellisellä tavalla tehtäväkseni pari vuotta sitten.

 

Yhtä varmasti kuin sinä ja minä olemme syntyneet, on meidän myös kuoltava. Kuolema pelottaa. Siksi näidenkin iltasatujen tehtävänä on, että mieli rauhoittuu, uni tulee ja saa nukuttua.

 

Äänite on lempeä matka kuolemaan ja kuoleman rajan toiselle puolelle. Se ei ole hartauspuhe eikä tieteellinen selvitys kuolemasta, vaan yhden pienen ihmisen, minun matkani. Ja koska se matka on meillä jokaisella erilainen, olen suunnitellut myös työkirjan, johon kuolemassa oleva tai hänen läheisensä – tai kuka vain – voi kirjoittaa toiveitaan, pelkojaan ja elämänsä merkittäviä asioita.

 

Kuoleman väistämättömyys opettaa elämään. Kuolema näyttää, mikä omassa elämässä on ollut ja on merkityksellistä. Silloin tekee mieli pyytää ja antaa anteeksi, kiittää ja ymmärtää. Ja sitä varten on työkirja.

 

Maaliskuussa 2016  teksti tätä pakettia varten oli lähes valmis. Silloin sain tietää sairastavani rintasyöpää! Nyt raskaat hoidot ovat takana ja elämä jatkuu. Kukaan meistä ei tiedä jäljellä olevien päiviensä määrää ja sen vuoksi elämä on saanut uuden merkityksen: kaikki turha on palanut pois.

 

Unta kuolemasta –äänite- ja työkirjapaketin valmistuminen on loppusuoralla ja nyt meidän pitää saada se julkaistua! Käynnistän  joukkorahoituskampanjan ja tarvitsen sinun apuasi, jotta tämä tärkeä tuote saadaan julkaistua ja kaikkien meidän, sitä tarvitsevien ulottuville. Sinäkin voit osallistua julkaisemisen kustannuksiin itse valitsemallasi summalla. Osallistumisestasi saat vastikkeen ja näihin vastikkeisiin voit tutustua mesenaatti.me-sivuilla heti, kun kampanja on siellä nähtävänä lähipäivinä. Kampanjan nimi on Unta kuolemasta – iltasatuja sinulle ja minulle.

 

 

Liity joukkoomme ja tule tekemään tämä projekti valmiiksi meidän kanssamme!

Tervetuloa mukaan!

 

Helena Nuutinen, Kalevan Nainen

Kuva: Liina Mustonen-Luumi

18
to

SAIN APURAHAN: Luopumisen ja surun käsitteleminen taiteen keinoin -palvelukokonaisuus

 

 

 

Voi mikä riemullinen asia! Sain Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen Rahastolta apurahan 3000 €!

 

Olen hakenut  uskollisesti apurahoja varmaan lähes sata kertaa 🙂 – tai siltä se on tuntunut – ja nyt kävi näin onnellisesti! Pääsen kehittelemään tärkeää aihetta eteenpäin ja toteuttamaan yhtä niistä tehtävistä, joita varten elän tätä elämää.

 

Luopuminen ja suru koskettaa meistä jokaista. Joudumme luopumaan itsellemme tärkeistä ihmisistä, työstä, terveydestä ja lopulta myös elämästä. Luopuminen tekee kipeää. Kalevan Naisen yksi tehtävä on antaa surulle sanoja, ikivanhaa itkuvirsien kieltä. Ja hiljaisuuden kieltä.

 

Ja matka jatkuu! Kutsun Teitä kaikkia kohta mukaan, pysykääpä kuulolla!

 

 

1
ma

Luopumisen ja surun käsitteleminen Lemminkäisen äidin jalanjäljissä

Lemminkäisen äiti
Luopumisen ja surun käsitteleminen on Kalevan vanhan Naisen tehtävä.

Se on myös jokaisen vanhan naisen ja äidin tehtävä.

”Hajalla, hajalla.

Mikä maailmanäiti naaraisi

Tuonelan joesta

meidän mielemme palaset?”

(Helena Anhava)

Luopumisen ja surun käsitteleminen vie elämän ja kuoleman alkulähteelle, sinne mistä me jokainen olemme syntyneet ja minne me jokainen astumme täältä lähtiessämme.

Minun tehtäväkseni on tullut naarata sielumme palasia Tuonelan joesta. Se tehtävä on minulle hyvin mieluinen ja arvokas, vaikka toisinkin voisi luulla. Se on kunniatehtävä, jota sairastumiseni ja kuoleman todellisuus vielä kirkasti. Taakse jäi paljon sellaista turhaa, joka olisi vain hidastanut ja vaikeuttanut matkantekoa.

Olen toki naarannut Tuonelan jokea elämässäni ennenkin. Elämä on pakottanut nöyrälle paikalle monta kertaa. Silloin ”kourin helmani kokosin, käsivarsin vaatteheni” ja riensin katsomaan elämää Tuonelan joelta käsin. Naarasin vanhaa valoa omannäköiselläni Kalevan Naisen haravalla. Kyselin elämän syvempää, henkistä merkitystä jakaakseni sitä ympärilleni lämpimin käsin.

Jokaisella etsinnällä löytyi jotain: ”yhtä kättä, puolta päätä, paljo muita muskuloita”, ja niistä sain joka kerta paljon voimaa ja luottamusta siihen, että jaksan kulkea elämässä eteenpäin. Meidät jokaisen elämä pakottaa jossakin kohdassa ”vyötäröistä veen sisähän”. On pakko uskaltautua yhä syvemmälle elämän tummaan virtaan oman haravan kanssa.

Silloin tehtäväksi tulee etsiä henkistä olemuspuoltamme, ehjää ihmistä, sielua tämän rikkinäisen, hajallelyödyn maailmamme syvistä vesistä. Pitää älytä lähteä ja lähteä heti, niin kuin Lemminkäisen äitikin teki. Äiti etsi poikoansa, ”kysytteli, lausutteli” Pohjolan emännältä, kyseli tieltä, kuulta, päivältä. Etsi eikä löyä.

Kunnes harava löytää etsimänsä ja ”nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan Poika päälle selvien vesien”. Kaikki ulkoinen oli nyt koossa, mutta ihmisestä puuttui henki.

Silloin äiti kääntyy sisäisen valonsa, sisäisen tietäjänsä ja intuitionsa puoleen. Hän etsii vastausta sieltä, mistä se vain on löydettävissä. Ja vastaus tulee: on pyydettävä avuksi mehiläistä, joka on ikivanhan myyttisen tiedon mukaan välittäjä näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Ja mehiläinen lensi ”Luojan kellarihin, kaikkivallan kammarihin” ja sai sieltä ”simoja kyllin, metosia mielin määrin”. Niillä ennenkin ”Luoja loitsi, puheli puhas Jumala pahan vallan vammaksissa”. Siitäkin on vanhalla naisella tieto: on selvitty ennenkin tässä maailmassa ja parhaat keinot ovat aivan lähellä, ne ovat omassa sydämessä. Meillä jokaisella on oma haravamme, oma korkeampi tehtävämme tässä maailmassa. Niin on Sinullakin.

Elämän pyhä salaisuus ei löydy ulkoisesta, aineellisesta maailmasta. Se ei löytynyt sieltä Kyllikillekään Kalevalan 15. runossa. Sisäinen elämän ja kuoleman tietäjä meissä jokaisessa tietää tien. Se kulkee vain sen tiedon kautta, että heti syntymän hetkestä alkaen meissä on kiinni myös kuolema. Se antaa elämälle merkityksen.

Kiitos tuosta maalauksesta, Akseli Gallen-Kallela ja Sinun äitisi!

(PS. En ole kuolemassa enkä ole saanut ”ennustetta” elämäni päättymisestä.)

23
ke

Nyt minä palaan takaisin

 

helena-valamossa

 

Olen kulkenut pimeän läpi ankarien syöpähoitojen myötä, pitkän tien pimeän läpi. Ne ovat nyt ohi ja olen siitä kiitollinen.

Hiljaiset maisemat olivat minulle jo ennestään tutut: luopumisen ja nöyryyden tummat sävyt olivat reunustaneet kulkuani aikaisemminkin. Mutta tämä oli uutta. Valo taipui aivan uudella tavalla ja vähitellen päivien, viikkojen ja kuukausien aikana aloin nähdä uudelleen.

Maisema on tuttu mutta silti aivan uusi.

Kaikki turha jää pois ja jäljelle jää vain se, mikä on kestävää ja ikuista. Sieluni sammumaton kaipaus nähdä Valo ja jakaa sitä ympärilleni.

Tässä seison nyt. Jalat ovat heikot, käteni vapisevat, sydämeni läpättää haurauttaan, mutta lähden liikkeelle. Aivan noin freesi kuin kuvassa en ole vielä, mutta kohta… hiuksetkin ovat jo parin millin pituiset!

17
su

Hiljaiselle paikalle elämässä

Sumuinen aamu 033

 

Olen elämäni jokaisella askeleella kulkenut valoa kohti ja silti en omista valoa. Hetkessä näen valon taipuvan uudella tavalla ja huomaan siirtyneeni hiljaiselle paikalle elämässä. Minulla on todettu talvella vakava sairaus, rintasyöpä.

Pysähdyin.

Kaikki muuttui, aika vapisi minussa ja pysähtyi. Minä vapisin niin kuin tomu vapisee. Kaikki turha pyyhkiytyi samalla hetkessä pois niin kuin käsi pyyhkäisee hämähäkinseitit pienellä kevyellä liikkeellä. Jäljelle jäi vain se mikä on pysyvää ja totta: kaipaus valoon ja rakkauteen, kaipaus siihen mikä on ikuista ja kestävää.

On alkanut toisenlainen matka.

 

 

30
to

Siunattu vesi

 

Kesäseminaari__Kalevan_Nainen_kulho[1]

Veden siunaaminen:
Vesi, Sinä olet ihana!
Vesi, Sinä olet kaunis ja hyvä!
Vesi, minä rakastan sinua!
Sinä tuot minun sydämeeni rauhan!
Sinä olet aina ollut ja tulet aina olemaan.
Sinä olet pisara valtameressä ja valtameri pisarassa.
Sinä olet sade, kaste, sumu, puro, riite, meri, lähde, jää ja lumi.
Sinä opetat minua olemaan osa ikuista vettä ja ikuista valoa.
Sinä suojelit minua äitini kohdussa.
Sinä kuljetat minua elämäni virrassa juuri niin kuin on hyvä.
Sinä annat minun elämäni virrata vapaasti.
Minä olen veden kautta yhteydessä kaikkiin maailman vesiin ja kaikkiin maailman ihmisiin!
Sinä vesi avaat silmäni näkemään ja korvani kuulemaan.
Sinä puhdistat minut ja viet pois kaiken turhan.
Siunaus virtaa minuun, kun juon tätä vettä!
Minä siunaan sinut, vesi. Sinä olet pyhä.
Sinä vesi avaat sydämeni rakastamaan.
Siunaan sinut rakkauden siunauksella. Rakkaudella.

 

Siunasin veden Suomen Spiritualistisen Seuran kesäseminaarissa Vapaa virtaus

Tallukassa Vääksyssä 10.7.2015

 

Kesäseminaari_Kalevan_Nainen_veden_siunaus[1]

 

Veden salaisuuksiin voi tutustua:

Masaru Emoto: Veden salainen elämä

 

 

1
su

Sudennahka, sielunnahka

Sudenmorsian_lr

 

Sudenmorsian kutsuu jokaista naista palaamaan oman sielunnahkansa luokse, sielunkotiin. Se kehottaa kuuntelemaan  vaistonvaraista sielua ja sen iätöntä viisautta. Silloin me pysyttelemme lähellä suurinta aarretta, omaa villiä olemusta.

Meissä jokaisessa naisessa elää kesyttämätön villinainen, jonka ruokkiminen ja hoivaaminen pitää meidät ehjinä,  terveinä ja vahvoina.

Sielunnahka ei ole esine, vaan se on sielukas osa villiä ja aitoa naiseutta ja elinehto sille, että voimme lähteä ja palata sielunkotiin. Että voimme elää omannäköistämme elämää, luoda uutta ja rakastaa.

Me paljastamme nahkamme nähdäksemme, mistä olemme peräisin, mistä meidät on tehty. Silloin ymmärrämme, miten meidän on syytä käyttää vaistojamme löytääksemme tien takaisin kotiin, sielunkotiin.

 

Aino Kallaksen Sudenmorsian-teos puhuttelee paitsi salaperäisellä ja monimerkityksellisellä symboliikallaan, myös lumoavalla kielellään!

KYYHKYLÄISEN JA SUDEN SIELU

Monologinäytelmä Aino Kallaksen Sudenmorsian-teoksen mukaan

Helena Nuutinen, teksti

Ann-Helena Koivunoro, musiikki

Henkilöohjauksessa avustanut  Minna Aro

Esityspaikat ja -ajat katso Tapahtumat!

 

 

5
ke

Kultainen pallo, sielunkoti

 

valoa kannetaan

 

Kultaisen pallon kirkkaus on jumalkipinän hohde jokaisessa ihmisessä, jokaisessa sielussa. Se muistuttaa meitä eheydestä, joka on elämämme tavoite: pyrkiä tinkimättömästi kohti pyhää, kohti täydellisyyttä. Pallo on kultainen ja pyöreä ja se säteilee voimaa ja ikuista valoa. Luojan Valoa.

Sisäisessä ja ulkoisessa pimeydessä ja melussa harhaillessamme joudumme helposti liian kauas omasta kultaisesta pallostamme ja saatamme jopa unohtaa sen jonnekin polun varteen. Kunnes kehno olo muistuttaa siitä, että on aika palata kotiin, palata ikioman kultaisen pallon lähelle, omaan sielunkotiin.

Yksinolo on ensiarvoisen tärkeää jokaiselle, joka haluaa kulkea henkistä polkua ja kantaa valoa, kultaista sielunpalloa. Yksinolo hiljaisuudessa lohduttaa ja hoitaa, se ehkäisee uupumusta ja heikkoutta. Se avaa silmämme niin, että alamme nähdä selvästi. Nähdä selvästi.

Kultaisen pallon hehku on ikuisen maailmansielun voimaa, joka kuuluu meille jokaiselle: se on meidän voimaamme, Sinun ja minun.  Se on voimanlähde jokaiselle askeleellemme, jokaiselle teollemme ja se kasvaa jokaisella askeleella, jonka astumme sen pyhässä valossa.

Sielunkoti on henkinen aika ja paikka, jonka ovi avautuu hiljaisuudessa. Vain hiljaisuudessa. Meitä ympäröivä melu ja elämän pintakuohu hukuttaa helposti alleen sielumme kutsun palata kotiin. Palata kultaisen pallomme luokse meren rantaan, suurten puiden alle tai pienen puron äärelle, juuri siihen kohtaan, jossa kukaan ei vaadi mitään. Jossa saa vain olla. Olla ja kuunnella sielun puhetta. Keskustella sielun kanssa sanattomin sanoin ja kuitenkin ymmärtää aivan kaikki. Ja sielu neuvoo meitä!

Mikä elämässäni on menossa oikeaan suuntaan, mistä on syytä luopua, mikä vaatii enemmän, mitä seuraavaksi?  Vastaukset tulevat silloin kun on tarpeen ja juuri niin kuin on tarpeen – hänelle, joka kuuntelee hiljaa. Ja sen jälkeen saan hengittää ikioman kultaisen palloni ikuista varmuutta, pyöreää rauhaa, sieluni alkemistin puhdasta kultaa!

 

Mitä parempaa, ehjempää, kauniimpaa  voisin ikinä toivoa!?

 

(Kuvan lähdettä en valitettavasti tiedä)

 

1
la

Kuolema opettaa elämään

Pyhien päivänä

 

IMG_0121

 

Kuolema pakottaa palaamaan
joka päivä yhä uudelleen
oman sielunnahkamme luokse,
palaamaan pimeässä kotiin
ikuisen Valon lämpöön.

Kyyneleet pyyhkivät suojamuurit
ja kuoleman läheisyydessä
näen vihdoin sen mikä on totta.

Hyvää Pyhien päivää!

15
ti

Pois tuli pojalle lähtö

 

 

Parkulampi 001

 

 

Pois tuli pojalle lähtö
näiltä ouoilta ovilta,
veräjiltä vierahilta

 

noille Tuonelan tuville,

Manan maitten tantereille.