23
ke

Nyt minä palaan takaisin

 

helena-valamossa

 

Olen kulkenut pimeän läpi ankarien syöpähoitojen myötä, pitkän tien pimeän läpi. Ne ovat nyt ohi ja olen siitä kiitollinen.

Hiljaiset maisemat olivat minulle jo ennestään tutut: luopumisen ja nöyryyden tummat sävyt olivat reunustaneet kulkuani aikaisemminkin. Mutta tämä oli uutta. Valo taipui aivan uudella tavalla ja vähitellen päivien, viikkojen ja kuukausien aikana aloin nähdä uudelleen.

Maisema on tuttu mutta silti aivan uusi.

Kaikki turha jää pois ja jäljelle jää vain se, mikä on kestävää ja ikuista. Sieluni sammumaton kaipaus nähdä Valo ja jakaa sitä ympärilleni.

Tässä seison nyt. Jalat ovat heikot, käteni vapisevat, sydämeni läpättää haurauttaan, mutta lähden liikkeelle. Aivan noin freesi kuin kuvassa en ole vielä, mutta kohta… hiuksetkin ovat jo parin millin pituiset!

17
su

Hiljaiselle paikalle elämässä

Sumuinen aamu 033

 

Olen elämäni jokaisella askeleella kulkenut valoa kohti ja silti en omista valoa. Hetkessä näen valon taipuvan uudella tavalla ja huomaan siirtyneeni hiljaiselle paikalle elämässä. Minulla on todettu talvella vakava sairaus, rintasyöpä.

Pysähdyin.

Kaikki muuttui, aika vapisi minussa ja pysähtyi. Minä vapisin niin kuin tomu vapisee. Kaikki turha pyyhkiytyi samalla hetkessä pois niin kuin käsi pyyhkäisee hämähäkinseitit pienellä kevyellä liikkeellä. Jäljelle jäi vain se mikä on pysyvää ja totta: kaipaus valoon ja rakkauteen, kaipaus siihen mikä on ikuista ja kestävää.

On alkanut toisenlainen matka.

 

 

30
to

Siunattu vesi

 

Kesäseminaari__Kalevan_Nainen_kulho[1]

Veden siunaaminen:
Vesi, Sinä olet ihana!
Vesi, Sinä olet kaunis ja hyvä!
Vesi, minä rakastan sinua!
Sinä tuot minun sydämeeni rauhan!
Sinä olet aina ollut ja tulet aina olemaan.
Sinä olet pisara valtameressä ja valtameri pisarassa.
Sinä olet sade, kaste, sumu, puro, riite, meri, lähde, jää ja lumi.
Sinä opetat minua olemaan osa ikuista vettä ja ikuista valoa.
Sinä suojelit minua äitini kohdussa.
Sinä kuljetat minua elämäni virrassa juuri niin kuin on hyvä.
Sinä annat minun elämäni virrata vapaasti.
Minä olen veden kautta yhteydessä kaikkiin maailman vesiin ja kaikkiin maailman ihmisiin!
Sinä vesi avaat silmäni näkemään ja korvani kuulemaan.
Sinä puhdistat minut ja viet pois kaiken turhan.
Siunaus virtaa minuun, kun juon tätä vettä!
Minä siunaan sinut, vesi. Sinä olet pyhä.
Sinä vesi avaat sydämeni rakastamaan.
Siunaan sinut rakkauden siunauksella. Rakkaudella.

 

Siunasin veden Suomen Spiritualistisen Seuran kesäseminaarissa Vapaa virtaus

Tallukassa Vääksyssä 10.7.2015

 

Kesäseminaari_Kalevan_Nainen_veden_siunaus[1]

 

Veden salaisuuksiin voi tutustua:

Masaru Emoto: Veden salainen elämä

 

 

1
su

Sudennahka, sielunnahka

Sudenmorsian_lr

 

Sudenmorsian kutsuu jokaista naista palaamaan oman sielunnahkansa luokse, sielunkotiin. Se kehottaa kuuntelemaan  vaistonvaraista sielua ja sen iätöntä viisautta. Silloin me pysyttelemme lähellä suurinta aarretta, omaa villiä olemusta.

Meissä jokaisessa naisessa elää kesyttämätön villinainen, jonka ruokkiminen ja hoivaaminen pitää meidät ehjinä,  terveinä ja vahvoina.

Sielunnahka ei ole esine, vaan se on sielukas osa villiä ja aitoa naiseutta ja elinehto sille, että voimme lähteä ja palata sielunkotiin. Että voimme elää omannäköistämme elämää, luoda uutta ja rakastaa.

Me paljastamme nahkamme nähdäksemme, mistä olemme peräisin, mistä meidät on tehty. Silloin ymmärrämme, miten meidän on syytä käyttää vaistojamme löytääksemme tien takaisin kotiin, sielunkotiin.

 

Aino Kallaksen Sudenmorsian-teos puhuttelee paitsi salaperäisellä ja monimerkityksellisellä symboliikallaan, myös lumoavalla kielellään!

KYYHKYLÄISEN JA SUDEN SIELU

Monologinäytelmä Aino Kallaksen Sudenmorsian-teoksen mukaan

Helena Nuutinen, teksti

Ann-Helena Koivunoro, musiikki

Henkilöohjauksessa avustanut  Minna Aro

Esityspaikat ja -ajat katso Tapahtumat!

 

 

5
ke

Kultainen pallo, sielunkoti

 

valoa kannetaan

 

Kultaisen pallon kirkkaus on jumalkipinän hohde jokaisessa ihmisessä, jokaisessa sielussa. Se muistuttaa meitä eheydestä, joka on elämämme tavoite: pyrkiä tinkimättömästi kohti pyhää, kohti täydellisyyttä. Pallo on kultainen ja pyöreä ja se säteilee voimaa ja ikuista valoa. Luojan Valoa.

Sisäisessä ja ulkoisessa pimeydessä ja melussa harhaillessamme joudumme helposti liian kauas omasta kultaisesta pallostamme ja saatamme jopa unohtaa sen jonnekin polun varteen. Kunnes kehno olo muistuttaa siitä, että on aika palata kotiin, palata ikioman kultaisen pallon lähelle, omaan sielunkotiin.

Yksinolo on ensiarvoisen tärkeää jokaiselle, joka haluaa kulkea henkistä polkua ja kantaa valoa, kultaista sielunpalloa. Yksinolo hiljaisuudessa lohduttaa ja hoitaa, se ehkäisee uupumusta ja heikkoutta. Se avaa silmämme niin, että alamme nähdä selvästi. Nähdä selvästi.

Kultaisen pallon hehku on ikuisen maailmansielun voimaa, joka kuuluu meille jokaiselle: se on meidän voimaamme, Sinun ja minun.  Se on voimanlähde jokaiselle askeleellemme, jokaiselle teollemme ja se kasvaa jokaisella askeleella, jonka astumme sen pyhässä valossa.

Sielunkoti on henkinen aika ja paikka, jonka ovi avautuu hiljaisuudessa. Vain hiljaisuudessa. Meitä ympäröivä melu ja elämän pintakuohu hukuttaa helposti alleen sielumme kutsun palata kotiin. Palata kultaisen pallomme luokse meren rantaan, suurten puiden alle tai pienen puron äärelle, juuri siihen kohtaan, jossa kukaan ei vaadi mitään. Jossa saa vain olla. Olla ja kuunnella sielun puhetta. Keskustella sielun kanssa sanattomin sanoin ja kuitenkin ymmärtää aivan kaikki. Ja sielu neuvoo meitä!

Mikä elämässäni on menossa oikeaan suuntaan, mistä on syytä luopua, mikä vaatii enemmän, mitä seuraavaksi?  Vastaukset tulevat silloin kun on tarpeen ja juuri niin kuin on tarpeen – hänelle, joka kuuntelee hiljaa. Ja sen jälkeen saan hengittää ikioman kultaisen palloni ikuista varmuutta, pyöreää rauhaa, sieluni alkemistin puhdasta kultaa!

 

Mitä parempaa, ehjempää, kauniimpaa  voisin ikinä toivoa!?

 

(Kuvan lähdettä en valitettavasti tiedä)

 

1
la

Kuolema opettaa elämään

Pyhien päivänä

 

IMG_0121

 

Kuolema pakottaa palaamaan
joka päivä yhä uudelleen
oman sielunnahkamme luokse,
palaamaan pimeässä kotiin
ikuisen Valon lämpöön.

Kyyneleet pyyhkivät suojamuurit
ja kuoleman läheisyydessä
näen vihdoin sen mikä on totta.

Hyvää Pyhien päivää!

15
ti

Pois tuli pojalle lähtö

 

 

Parkulampi 001

 

 

Pois tuli pojalle lähtö
näiltä ouoilta ovilta,
veräjiltä vierahilta

 

noille Tuonelan tuville,

Manan maitten tantereille.

 

 

 

 

28
ke

Puumummo puhuu

 

Puumummo

 

Puumummo puhuu:

 

Minulla on ollut pitkä elämä, hyvin pitkä ja hyvä naisen elämä. Kasvoni ovat ryppyiset ja hiukseni harmaat, koska olen nähnyt lukemattomia auringonnousuja ja –laskuja, olen antanut myrskyjen repiä hiuksiani, lumen sataa oksilleni ja tuntenut länsituulen pehmeän ja rakastavan kosketuksen.

En ole käynyt vieraissa maissa, vaan olen pysynyt paikallani ja työntänyt juureni yhä syvemmälle maahan. Olen kasvanut hitaasti ja synnyttänyt vihreitä lehtiä joka kevät. Tuhat kertaa tuhat kuolemaa olen myös kokenut, kun lehteni ovat syystuulissa repeytyneet irti ja leijailleet maahan. Muuttuneet mullaksi ja uuden kevään ravinnoksi.

Ja vaikka minä kuolen, herään uudelleen henkiin ja elämäni jatkuu hedelmissäni: niitä voivat luokseni tulleet nauttia ja saada niistä ravintonsa. Siemenissäni jatkan elämääni uudelleen ja uudelleen.

Luokseni tulee joskus ihmislapsia ja heidän kanssaan jään usein puhelemaan pitkäksi aikaa. Vaikka kaarnani on paksu ja pintani karhea, vaistoan heidän surunsa ja salaisuutensa. Jos he jäävät lähelleni edes hetkeksi, vuodatan heihin voimaa sekä ylhäältä valosta että alhaalta, tummasta maasta. Annan heille jokaiselle voimani ja rakkauteni.

Monta kertaa elämässäni olen luullut loppuni tulleen, olen tuntenut voimieni huvenneen jonnekin. Juuri silloin, joka kerta, oksalleni on laskeutunut pieni lintu ja kuiskannut: ”Työnnä juuresi vielä syvemmälle maahan ja kohota oksasi vielä korkeammalle kohti valoa! Sinä selviät siitä, pieni puumummo!” Ja pian olen jälleen tuntenut auringon rakkauden ja maan rakkauden ja voimani ovat palanneet.

Tämä kruununi on kärsimyksen kruunu ja muistuttaa monien muidenkin kärsimyksestä. On niin paljon heitä, jotka eivät halua puhua kärsimyksestä, siitä, mitä tämä elämä meille ja meidän lapsillemme tekee.

Juuri kärsimyksen vuoksi minä annan oksiani varvuiksi kehtojen valmistamiseen, palasia kaarnastani lääkkeiksi kuumeeseen, vahvaa varttani kävelysauvoihin vanhuksille. Näillä silmilläni katson tätä maailmaa ja katseellani hyväilen jokaista ihmislasta ja jokaista eläintä. Hyväilen sadetta, multaa ja tulta, joka lopulta elämäni päätyttyä hajottaa minut tuhkaksi ilman neljän tuulen viedä.

 

TEKSTI: Helena Nuutinen

KUVA: Eyes as Big as Plates # Agnes II © Karoline Hjorth & Riitta Ikonen

5
ma

Kuka vierittäisi kiven sielumme suulta?

 

Suuri kivi sielun edessä

 

Kuka vierittäisi kiven meidän sielumme suulta
niin että
-en enää joisi väärästä lähteestä, joka ei janoa sammuta
-en maksaisi leivästä, joka ei nälkää vie
-en piilottelisi haavojani, vaan löytäisin parantajan
-en kylmettyisi maailman tuulissa, vaan antaisin sydämeni palaa
-en pelkäisi kuolemaa, vaan eläisin hehkuen
-en häpeäisi vanhaa ihoani, vaan rakastaisin sitä
kuin kivenharmaata mäntyä metsänrajassa
-en näivettyisi henkisen ravinnon puutteesta,
        vaan työntäisin jalkani mustaan multaan ja pääni poutapilvien harteille
-en värisisi pelosta, vaan intohimosta ja sielun suuruudesta

3
to

Ollaan läsnä!

Portaille

 

Haluan uskoa, että me ihmiset etsimme elämäämme täyttymystä, onnea ja merkitystä. Tämä haave tuntuu lipuvan yhä kauemmas, kun katselee nykyistä materiaalisuuteen perustuvaa  elämänmuotoa. Kuva-, ääni- ja sanaviestintä tykittää tehokkaasti joka puolella ja siltä on vaikea suojautua.

 

Sosiaalinen media on tullut viimeistelläkseen tämän tykityksen: kodeissa ja työpaikoilla tietokoneet ja älypuhelimet ovat auki koko ajan ja ihmiset facettavat  ja twittailevat ja lukevat uutisia lähes samaan aikaan tapahtumien kanssa.

 

Tapaamisissa jopa läheisten ystävien ja perheenjäsenten kesken pidetään koneet auki ja omat ajatukset valmiustilassa reagoimaan siihen, mitä ruudulla kulloinkin näkyy. Katse ja mieli on suunnattuna hienon älypuhelimen ruutuun. Läsnä me emme ole, koska olemme muualla. Me emme kohtaa, me emme kuuntele, me emme pysähdy siihen hetkeen.

 

Todelliset merkitykset ja vastaukset olemassaolomme syviin kysymyksiin syntyvät vain hiljaisuudessa ja rauhassa.  Ajan kanssa, tulta katsellessa ja hiekkatietä astellessa. Ystävän kanssa tai yksin. Sisimpämme ääni on aluksi hiljainen ääni, mutta se haluaisi kertoa meille, mihin suuntaan tulisi ottaa seuraava askel vai onko syytä vielä odottaa, olla hiljaa juuri tässä. Kaikkein tärkeimmät vastaukset laskeutuvat meihin vain yksinäisyydessä, koska vain silloin voimme kohdata itsemme. Olla läsnä.

 

Tätä on Suuren  Paaston aika. Pysähtymistä ja suunnan tarkistamista. Hiljaisuudessa viipyilyä, pyhän valon etsimistä ja askelten suuntaamista sitä kohti. Avautumista yksinkertaiselle rakkaudelle.